sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kiitollisuus-haaste

Sain Kaupunkilaistyttö muutti maalle -blogista hauskan haasteen, Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja -haasteen.
Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tee siitä postaus. Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi ja haasta puolestasi kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen.


Kiva haaste, kiitos tästä. Päiväkirjaa en pitänyt, mutta kirjaan tähän 7 mieluista puutarhaan liittyvää asiaa. 

1) Puutarhassa työskentely on terapeuttista. Jokainen puutarhuri varmasti allekirjoittaa tämän. Siellä haihtuvat työasiat ja muut huolet ja tulee yksinkertaisesti hyvä olo.
Etupihalta
2) Kukat tekevät puutarhasta kauniin. Jokainen kukka tuo iloa. Tänä kesänä sormustinkukat ovat olleet erityinen ilon aihe.

Liljojen kauneutta
 
Sormustinkukka
3) Puutarha ei merkitse pelkästään raatamista ja ainaista työntekoa. Onneksi joskus saa huilatakin.


Huilaustauko
 4) Puutarhasta tulee löytyä jotakin lapsenlapsille.

Costa Rica
 5) Muistan Kristaa myös puutarhassa. Krista rakasti kukkia. Joka viikko poimittiin puutarhasta Kristalle kukkia. 
Enkelipatsas Kristalle
 6) Pitää muistaa myös kasvimaa. Meidän kasvimaamme on pienen pieni, mutta kiva sieltä on saada salaatit, persiljat, tillit ja retiisit. 
 

Elizabeth vartioi kasvimaata

7) Perhoset ovat niin suuri ilo puutarhassa. Tänä kesänä niitä on ollut vähemmän kuin viime kesänä.

Ihanat perhoset
 Olipas tämä kiva haaste. Haastan mukaan:

-  Ullan Rannanpihassa-blogista
- Minttulin Minttulin kuvailuja -blogista 
- AnneliPunnelin Rouva Myttynen muistelee -blogista.

Kesäistä alkavaa viikkoa!

41 kommenttia:

  1. No ilman muuta otan haasteen vastaan! Tässä vaiheessa kesää sydän puhkuu kiitollisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun otat haasteen vastaan. Muistahan mainita Jymy!

      Poista
  2. Mukavat ajatukset puutarhasta ja onnellisuudesta, näin juuri ajattelen minäkin. Puutarhassa unohtuvat työasiat ja siellä rentoutuu puutarhatöiden lomassa ihan huomaamatta. Mukava haaste tämä :)
    Ihanaa kesän jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli mukava haaste. Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Kauniit kuvat ja kivalta vaikuttava haaste. Puutarha on kyllä sekä työteliäs mutta myös paljon antava. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva haaste tämä oli. Mukavaa elokuun alkua myös sinulle.

      Poista
  4. Kiitos haasteesta, palaan myöhemmin vastailemaan. Nyt kohden Etelä-Suomea♥

    VastaaPoista
  5. Kauniisti puit sanoiksi puutarhan merkityksen - noin minäkin ajattelen ilman muuta! Kaunista kesän jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta ja otan sen vastaan mielelläni! Ompa kommeita tulikukkia, vaikka ei pie liikoo niitä laskii levviimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun otat haasteen vastaan. Tulikukat ovat komeita, en vaan tiedä mistä ne ovat tulleet. Pitää huolehtia etteivät liikaa leviä.

      Poista
  7. Ihania kuvia ja teillä on siellä niin kaunis puutarha♥ Tuollainen puutarha antaa varmasti paljon kivoja hetkiä! Kaunista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä näin on, puutarha on minulle hyvin tärkeä. - Mukavaa elokuun alkua myös sinulle!

      Poista
  8. Kiva haaste ja hauskat vastaukset, joita somistit iloisilla kuvilla.
    Alkukesästä oli oikea perhosten kato, mutta nyt niitä vilisi ja pölisi muiden hyönteisten seassa runsain mitoin, kun aurinko suostui paistamaan lämpimämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meilläkin alkaa olla perhosia. Tänään kun oli aurinkoinen päivä näin useitakin perhosia. Hieno hkomma!

      Poista
  9. Kaunista! Kiva postaus. Kiitos kortista!

    VastaaPoista
  10. Olá, um desafio que é excelente para actividade, maravilhosas fotos, gosto do lírio, é uma flor linda.
    Feliz semana,
    AG

    VastaaPoista
  11. Tämä on oikeasti tosi hyödyllinen haaste. Jotenkin tuntuu, että turhan moni puutarhaihminen jaksaa aina vain murehtia puutarhansa huonoimpia puolia ja tekemättömiä töitä, eikä huomaa olla kiitollinen niistä asioista, jotka ovat hyvin. :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, pitäisi muistaa ja olla kiitollinen kaikista niistä asioista joita puutarha merkitsee. Kiva kun tulit käymään blogissani.

      Poista
  12. Nautin aina, kun pääsen kurkistamaan pihaasi. Nyt ihastuttavia kuvia ryydittivät vielä ajatuksesi puutarhan merkityksestä. Moniin niistä on helppo yhtyä. Hienoa elokuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Mukavaa alkanutta elokuuta myös sinulle!

      Poista
  13. Kuten Varpuslintu tuossa totesi, päällimmäisenä mieleen nousee aina tekemättömät työt ja kitkemättömät rikat. Silti ilo puutarhasta on ihan jokapäiväistä, sitä ei vain tule ääneen kovin helposti sanottua. Hieno haaste ja hienosti sinä myös siihen vastasit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Tämä on kiva haaste ja on mukava nähdä että niin monet ovat lähteneet haasteeseen mukaan.

      Poista
  14. Mukava haaste ja mielenkiintoiset vastaukset, niiden kanssa on helppoa olla samaa mieltä. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kiva haaste tämä on. Hyvää alkanutta elokuuta sinulle!

      Poista
  15. Kaunis piha!
    Hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  16. Tämä onkin kiva haaste. Puutarhasta löytyy niin paljon kiitollisuuden aiheita. Kaunis piha teillä. Perhosia on näkynyt täälläkin todella vähän.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...