keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Vielä ennätät kasvattaa chilit siemenistä! - Chili from seeds



Chilien kasvattamisesta on tullut suosittu harrastus suomalaisten puutarhaharrastajien keskuudessa. On hienoa, että chilien kasvattaminen kiinnostaa myös miehiä. Miehet ovat kiinnostuneita erityisesti tulisista chileistä. Paras aika chilin siementen kylvämiseen on tammi-maaliskuu.  Siis ei huolta, vielä ennättää hyvin saada  taimet vahvoiksi kesää varten niin, että ne tuottavat hyvän sadon.

Tältä näyttävät minun chilitaimeni tällä hetkellä.

 My chili plants at the moment.


Pohjois-Karjalan puutarhayhdistys järjesti luennon chilin kasvatuksesta 22.2. Asiantuntija Anne Sulonen suositteli aloittelijoille Capsicum annuum ja Capsicum baccatum –lajikkeita. Niiden kanssa on hyvä aloitella chiliharrastusta.  Tulisuuden voit valita oman makusi mukaan; tulisuus ilmoitetaan asteikolla 1-10. 

Jos kylvät chilin siemeniä, alkulämmön tulee olla melko korkea, noin 27-29 astetta. Jos talossa on lattialämmitys, sitä kannattaa hyödyntää. Kun siemenet ovat itäneet,  taimet voi siirtää valoon. Sitten seuraa koulinta, kevyt lannoitus ja siirto noin 15 cm:n ruukkuun. 

 Tämä olisi tavoite (kuva netistä). - This is the aim (photo from the net)



To grow your own chile peppers you first need seeds. There are lots of fantastic varieties of peppers available to choose from. But for the complete beginner who wants garanteed chile pods and doesn't want to wait too long to get them, the usually shorter growing time of the Capsicum Annuum's are probably a good choice, particularly for anyone growing in a cooler climate. You can buy seeds from your local garden centre or take a look at our pod pals section for some recommended seed suppliers. But if you prefer, it really is as simple as popping down to your local supermarket, buying a couple of peppers and scraping out the seeds. http://www.thechileman.org/guide_beginner.php

Pelakuut ja petuniat valloittavat ikkunoiden edustat.
 Aurinko on paistanut muutamana päivänä ja tuonut kevään askelta lähemmäksi. Tuntuu niin hyvältä!


Joensuun kirkko. Kirkonmäki on suosittu mäenlaskupaikka.
The church of Joensuu. The hill is a popular place for outdoor activities.

Seuraavat kuvat ovat Pielisjoelta.
These pictures are from the river Pielinen.


 
  
  

Aurinkoisia päiviä kaikille! - Enjoy the sun!      4 



29 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahingossa poistin Sussin kommentin. Sussi kommentti oli tämä: Pitäisi joskus kokeilla chilin kasvatusta.

      Poista
  2. Jos on kasvihuone, se varmaankin onnistuu ihan hyvin.

    VastaaPoista
  3. Enpä ole kokeillut, ehkä joskus:)

    VastaaPoista
  4. Ihana kevät on tullut ikkunalaudalle sielläkin!
    Minä kasvattelen ihan tavallisia paprikoita, mutta samat ohjeet varmaan pätevät molempiin. Hyviä kasvatuksia sinulle Anneli <3

    VastaaPoista
  5. Ihanan aurinkoisia kuvia :) Hyvännäköiset pelargonin ja petunian taimet sinulla :)

    VastaaPoista
  6. Ihania aurinkoisia kuvia Chiliäolen pari kertaa kasvattanut ja kyllä se onnistui
    Niin hyviä paimia sinulla Aurinkoista päivää sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet onnistunut chilin kanssa. Kauniita päiviä myös sinulle Irma.

      Poista
  7. Juhlavat maisemat teillä päin! Chiliä on kokeiltu ja satoa tuli runsaasti. Kuivattuna sitä on vieläkin varastossa. Aurinkoista jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet onnistunut chilien kanssa. Toivottavasti minäkin onnistuisin. Aurinkoisia päiviä sinulle Pirkko!

      Poista
  8. Upeat maisemat teilläpäin ja kaunis kirkko ja mukava liukumäki! Chiliä olen kasvatellut, nuori väki siitä tykkää, isännän kanssa syömme vain paprikaa ja ne ovatkin jo taimella. Näyttää Sinullakin taimetus olevan hyvässä vauhdissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinullakin on taimia kasvamassa. Toivottavasti saadaan hyvä sato.

      Poista
  9. Hyvässä kasvussa ovat taimesi! Ja taas niin upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ievastiina. Taimet tuntuvat kasvavan ihan hyvin.

      Poista
  10. Mukavaa, että puutarhaseurat järjestävät hyödyllisiä luentoja. Tulisia tulevaisuuden hetkiä sinulle <3

    VastaaPoista
  11. Kaunis on Joensuun kirkko ja etenkin lumen keskellä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  12. Onpa sinulla virkeitä taimia ikkunan edustalla kevättä odottamassa! :)
    Kyllä, meidänkin perheessä erityisesti miesväki pitää chileistä. Minua ne kiinnostavat oikeastaan vain tummassa suklaassa. Pitäisi kyllä joskus kokeilla kasvatusta ihan kasviharrastuksen osana.
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Boa tarde, tenho o que se chama por aqui piri-piri ou malagueta semeados, não necessitam de tratamento e nascem cada vez mais em quantidade com rapidez, talvez o clima ameno contribuía para o desenvolvimento dos mesmos, as fotos são excelentes.
    AG

    VastaaPoista
  14. Ihana, kun löysin blogisi. Oikein mielenkiinnolla luen pohdintojasi.
    Minun maailmaani voit seurata blogistani takaloroppola.blogspot.fi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...