Laura Lähteenmäki: Korkea aika - lukupiirimme suosittelee

 

Laura Lähteenmäki: Korkea aika. WSOY. 2016. 280 s.

Viime keväänä meillä oli lukupiirissämme kirjaston kirjavinkkaaja esittelemässä uutta suomalaista kirjallisuutta ja häneltä saimme vinkin tästä Lähteenmäen kirjasta Korkea aika. Itselleni ja muillekin lukupiiriläisille Lähteenmäki oli ihan uusi tuttavuus. Hämmästyinkin, kun huomasin miten laaja tuotanto hänellä on. Ensimmäinen nuorten kirja Rinkkadonna ilmestyi jo vuonna 1998. Lähteenmäen tuotanto on saanut runsaasti palkintoja.

Anna-äidin ja Lauri-pojan evakkomatka vuonna 1948 Terijoelta päättyy Pihlajan tilalle Hämeeseen. Näin alkaa Laura Lähteenmäen uusimman kirjan Korkea aika perhetarina ja sukupolviromaani 1940-luvulta vuoteen 2015 saakka. Annan mies ja Laurin isä Olavi kotiutuu sodasta ja aloittaa uuden kodin rakentamisen. Vaikka uutta kotia rakennetaan, ikävä on kova Terijoelle. ”Ja kun Anna oli yksin, hän antoi itsensä ikävöidä kotiin, oikein ikävöimällä, ikävöidä. Se kylä oli siellä ja ihmiset, metsät, joki, kivet rannalla, talot ja teiden, polkujen matkat tiettyjen aitojen ja puiden ja pensaiden kohdalla. Niitä ei enää koskaan näkisi.” Ikävä painoi Annaa, vaikka kaikki ulkoisesti olikin hyvin: uutta taloa rakennettiin, Anna sai opettajan paikan, Anna odotti toista lasta. 
 

Niin hyvin eivät asiat olleet Pihlajan tilalla. Sodassa invalidisoitunut Kalle-aviomies oli vihainen kohtalostaan, mikä näkyi jatkuvana ärtyneisyytenä. Avulias ja sympaattinen Anna halusi olla avuksi Kallen aviovaimolle Heljälle.Tarina jatkuu sukutarinana. Kirja ei kuitenkaan ole pelkkä sukutarina, vaan ihmisten tekemät valinnat heijastuvat jälkipolviin.

Kun käsittelimme tätä kirjaa lukupiirissämme, mukana oli 12 senioria, kaikki naisia. Lähes kaikki olivat lukeneet kirjan etukäteen. Korkea aika herätti runsaasti keskustelua ja kirjasta oli pidetty. Mielestämme Otson perheen evakkotaipale oli kuvattu vakuuttavasti, samoin karjalaisten asettuminen uusille asuinpaikoilleen. Kirjassa käy ilmi karjalaisten ja hämäläisten luonteenlaatujen eroavaisuus ja myös hienovaraisesti kuvatut kulttuurierot. Ihmettelemisen aihetta ei anna se, että paikallinen väestö tunsi kateutta ja jopa pahansuopaisuutta karjalaisia kohtaan, joka saivat maata ”ilmaiseksi”. Karjalaiset kyllä vaistosivat ilmapiirin ja kokivat itsensä ”toisen luokan mustilaisiksi” kuten eräs lukupiiriläinen muisteli. Kaikki oli Kaunismäellä niin koreasti kuin vain puukosta lähti, ja koko mäki niin kirjava että silmiin särki. (s. 101)

On luonnollista, että lukupiiriläiset kiinnittävät kirjoissa huomiota erilaisiin asioita. Ja sehän se on lukupiirien rikkaus. On tärkeää, että lukupiirissä on niin avoin ilmapiiri, että mitä erilaisimmat näkemykset pystytään ja halutaan jakaa toisten kanssa. Niin kävi myös tämänkin kirjan kohdalla. Pohdimme yhdessä erään lukupiiriläisen huomiota kirjan värimaailmasta, sodan harmauden ja synkkyyden vastakohtana kirjassa kuvataan monia asioita voimakkailla oranssin ja keltaisen väreillä. Samoin karjalaisuuden kuvaukseen liittyy värien runsaus. Arvailimme kirjassa käytettyjä murresanoja; olisikohan näistä voinut olla sanasto kirjan lopussa?

Pidimme Lähteenmäen kauniista kielestä, samoin kirjan selkeää rakennetta oli helppo seurata. Totesimme, että kirjaa piti lukea huolella, niin paljon isojakin asioita oli kätketty yksittäisiin sanavalintoihin. Kirjan kansi puolestaan oli mielestämme mitäänsanomaton. Kaiken kaikkiaan Korkea aika on hyvä ja uskottava kuvaus Suomesta 1940-luvulta lähtien tähän päivään saakka. Lukupiirissämme koettiin, että kirja ei ole pelkästään sukutarina, se on myös Annan ja Laurin kasvutarina, siihen sisältyy vahvaa kuvausta ihmisten välisistä suhteista sekä kuvausta kahdesta vahvasta naisesta, Annasta ja Heljästä.

Vanhoilla ajoilla päsmäröinti ja kaikenmoinen neuvominen oli rasittavaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi sanottiin, että ennen kaikki oli niin paljon huonommin tai paremmin - mitä milloinkin. Hän uskoi, että kullakin ajalla oli paineensa ja onnensa, eikä hän ymmärtänyt Emman murheita tai ilonaiheita eikä tyttö hänen. (s. 260)

Aurinkoisen sunnuntaipäivän tunnelmia

Hyvää tiistai-iltaa!  Viime sunnuntai oli aurinkoinen ja lämmin. Kiersimme muutamia kuvauspaikkoja, kauniita maisemia oli mutta muuttolintuja emme nähneet.

Kuvat ovat joko Joensuusta tai Kontiolahdelta.

Tyyntä oli ja kaunista. Syksyisiä värejä näkyi jonkun verran, vihreä oli kuitenkin vallitseva.

Kuurnan kanava Kontiolahdessa

Kontiolahti Mönnin sillalta

Vaaramaisemia

Kiva kun löytyi muutamia kukkivia luonnonkukkia.

Maitohorsmien aika on jo ohi.

Lupiinien toinen kukinto

Aamukastetta

Aurinkoa

Kaunista viikon jatkoa!

Rosa Liksom: Everstinna - vahva monologi meänkielellä

Sunnuntaina 24.9.2017

Rosa Liksom: Everstinna. Like. 2017. 195 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta. 

Isä teki minusta valkosen Suomen tyttären, Eversti natsin. En häpeä kumpaakhaan. (s. 74-75)

Liksomin Everstinna on syksyn odotettu kotimainen kirja – ehkäpä odotetuin. Se ei petä; siitä kehkeytyy uskomattoman vahva tarina. Päähenkilö, minä-kertoja on lappilainen kirjailija Annikki Kariniemi-Willamo-Heikanmaa (1913–1984). Kariniemen laajasta tuotannosta tunnetuin teos on Erään avioliiton anatomia (1968). Lukijalle ei tosin kerrota kirjan missään vaiheessa minä-kertojan henkilöllisyyttä. Se selviää lukijalle viimeistään kirjan lopussa kirjailijan kiitossanoissa. Sinänsä päähenkilön henkilöllisyydellä ei ole lukijalle merkitystä; ihan yhtä vaikuttava kirja on tiesipä lukija päähenkilön henkilöllisyyden tai sitten ei. Kun otin punakantisen kirjan käteeni (tietämättä mitään sen sisällöstä) arvelin, että ahaa nyt siis mennään punaiseen Neuvostoliittoon. Mutta sinne ei olekaan suunta, vaan suuntana ja ihailun kohteena on natsi-Saksa. Kannen punainen väri selittyykin natsi-Saksan lipulla, jossa punaisella pohjalla on hakaristi.

Kirja on jo vanhaksi tulleen päähenkilön yhden yön monologi, jossa hän käy läpi elämäänsä tai oikeastaan neljää elämäänsä: lapsuus, Eversti-vuodet, Tuomas-vuodet, vanhuus. Kotoa tulee usko valkoiseen Suomeen, ja rakkaus 28 vuotta vanhempaan Everstiin tuo mukanaan natsi-Saksan ja Vyyrerin ihailun. Kosolan tyylitön Mussoliini-vasismi sai jäähä ja mie siiryin etheenpäin samala, mutta erilä, puhtaammalla tielä. Mie muistin isän sanat, että kaikki hyä tullee Saksasta: uskonto Lutterilta, kahvi Paulikilta, johonka itte lisäsin, että nationalismi Vyyreriltä. (s 32). Sotaa odotellessa kaikki on niin helppoa ja itsestäänselvää lukuisine juhlineen mm Maila Talvion ja saksalaisten upseerien vieraana. Tavataan itse Vyyreri ja Himmleri ja pistäydytään myös natsi-Saksassa. Liksomin vahva kuvaus natsihenkisten suomalaisten sodan odotuksesta ja lujasta uskosta natsi-Saksan liittolaisuuteen 1930-luvulla on nautittavaa luettavaa.

Everstinnan mies on Lapin keisarina ja monipuolisena vaikuttajana tunnettu suomalainen jääkärieversti Oiva Willamo. Seurusteluaika Everstin kanssa ennen sotaa ja sodan aikana on kiihkeää aikaa; Eversti vaatii paljon ja päähenkilö on hänen vaatimustensa veroinen. Sodan jälkeen elämä muuttuu täysin, kun he menevät naimisiin. Everstistä tulee väkivaltainen, suorastaan sadistinen aviomies. Kaikesta Everstin väkivaltaisuudesta huolimatta Everstinna kestää kaiken, rakastaa miestään, on aina valmis aloittamaan alusta ja on erityisen ylpeä arvonimestään. Mutta kestämiseenkin tulee päätepiste: Everstinnan kauan odotettu raskaus keskeytyy. Eversti potki minut keskenmenhoon (s. 146). Itsenäisen elämän aloittaminen vie Everstinnalta kauan. Monien vaiheiden jälkeen elämä kuljettaa päähenkilön opettajan tehtäviin Kalmalompoloon. Siellä hän tapaa 28 vuotta nuoremman Tuomaksen ja siitä alkaa uusi vaihe hänen elämässään ja siitä alkaa myös kirjojen kirjoittaminen. Elämänsä neljännessä vaiheessa Everstinna istuu sinisessä pirtissä. Täälä sinisessä pirtissä mie olen turvassa ko hauen mahassa. Minun sielu on löytäny rauhan. Tykkään itkeskellä ilman mithään syytä. Se puhistaa. (s. 189)

Sen lisäksi, että Liksom kuvaa vahvasti ja voimakkaasti Suomen 1930-luvun yhteiskunnallista tilannetta yksilön näkökulmasta sekä äärimmäisyyksien avioliittoa, Liksom on myös erinomainen Lapin luonnon kuvaaja. Lapin luonto on tavalla tai toisella koko ajan läsnä.

Kuten kirjan sitaateista käy ilmi, kirja on kirjoitettu meänkielellä. Täytyy sanoa, että meänkieli sopii tähän kirjaan erittäin hyvin, vaikka hieman epäröiden aloitin kirjan lukemisen. Kirjan lopussa oleva sanasto helpottaa kielen ymmärtämistä. Rosa Liksom on kirjoittanut vahvan kirjan vallankäytöstä, alistamisesta ja alistumisesta. Liksomin kieli kuljettaa lukijaa voimalla tapahtumasta toiseen. Nimeksi kirjalle Likson on antanut yksinkertaisesti vain Everstinna. Se on hyvä valinta, Everstinnastahan tässä on kysymys. Myös kansi saa minulta kiitokset.

Everstinna on kirja, joka sopii erinomaisesti Naisten Pankin Lue Naiselle Ammatti -kiertueelle syys-marraskuussa. Liksom on mukana kiertueella kertomassa kirjastaan. Kiertuepaikkakunnat ovat Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Joensuu, Kuopio, Rovaniemi ja Oulu. Joensuun tilaisuus on 11.10.2017. Tervetuloa Joensuuhun Rosa Liksom ja Everstinna!

Kaikki nöyryytykset, potkut ja ruoskasivalukset saatanki helpola antaa anteeksi jos on pakko, aivan yhtälaila ko sen henkisen kiutuksen, jonka lopputuloksena jouvuin mielisaihraalaan, mutta ikinä en anna anteeksi sitä, että se pieksi minusta meän yhteisen pojan kuistin lattialle. Sitä en voi enkä saa antaa anteeksi. (s. 191)

Kirjasta on blogannut ainakin Lumiomena.

Aurinkoinen syyspäivä

Hyvää lauantai-iltaa kaikille lukijoilleni! Ihanaa, kun tänään on ollut aurinkoinen ja lämmin syyspäivä. Kyllä tuntui niin mukavalta. Pitihän sitä lähteä vähän kävelylle ja ottaa kamera mukaan.

Ruskan värejä ei vielä kaikkialla näy, mutta kuitenkin joissakin puissa.

Niin kaunista

Lenkkipolkumme varrelta

Kuvassa jälleen Pielisjoki.

Näkymä Pielisjoelle

Rannalta

Kaupungin ruusupensaissa vielä kukkii.

Ruusun kiulukoita

Kun menin kotiin, otin makron käyttöön. Tässä iki-ihana kehäkukka.

Ruusuissakin on vielä jotakin kukkivaa.

Syysleimu

Daalian nuppu

Onko jokin ängelmä?

Tänään on Kuolleiden lasten muistopäivä. Kävimme kirkon rukoushetkessä. Krista-rakas, rakastamme sinua aina.

 

 Hyvää viikonlopun jatkoa!

Terhi Törmälehto - kielillä puhumista

Perjantaina 22.9.2017

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät. 2017.

Otava. 288 sivua. Kansi Timo Numminen.

Benjamin kertoi miten Herra kohteli lempeästi lapsiaan ja hymyili hymyä joka ei huolista tiennyt, ja joku jo ajatteli että se oli eksymässä, että riivaaja käytti sitä heikoimpien horjuttamiseen. Mutta sitten Benjamin nauroi ja rupesi rukoilemaan kielellään joka suhisi ja soi, ja kaikille oli selvää että se kulki valossa, kenties kirkkaammassa kuin kukaan heistä. (s. 124)

 

Muistan, kun luin Pauliina Rauhalan Taivaslaulun, eteeni avautui ihan uusi maailma. Tuttavapiiriini ei ollut koskaan kuulunut ketään lestadiolaista, joten Rauhala johdatti minut kauniilla kielellään uuteen ympäristöön. Saman maiseman eli täysin uuden ympäristön tarjoaa myös Terhi Törmälehto kirjassaan Vaikka vuoret järkkyisivät. Tässäkin kirjassa on uskonnollinen ympäristö, tällä kertaa helluntalainen. 

Kirjan tarina alkaa Paltaniemeltä Kainuusta Elsan, Talvin ja Miran lukiovuosista. Tytöt tulevat uskoon, heistä tulee ”hellareita”. Pian uskoon tulon jälkeen tytöt alkavat odottaa merkkiä siitä, että heidät on kastettu hengellä, eli se merkki on taito puhua kielillä. ”Kielet ovat merkki siitä, että ihminen on kastettu hengellä”. Ja kuten Virpi ilmaisi asian: ”Se tekee rukouselämästä täyteläistä ja hirveän ihanaa”. Tytöistä Mira saa ensin kielet. Sitten Talvi, mutta Elsaa pidetään odotuksessa, mutta Elsankin odotus palkitaan. Elsan aglaaka kaa ja amana amana maa tulee hallitsemattomasti missä ympäristössä tahansa, myös kotona. Tämä saa aikaan paljon hämmennystä perheessä, jossa ei tiedetty mitään Elsan uskoon tulosta. Kielillä puhuminen onkin yksi kirjan keskeisistä teemoista. Helluntalaisuus ikäänkuin kietoutuu kielillä puhumiseen. Se tuntui hieman hämmentävältä; lukija jää miettimään, onko kielillä puhuminen todellakin uskossa olemisen mittari.

Lukija, joka ei tunne helluntalaisuutta, ihmettelee – ehkä hymyillenkin - uskovaisten yli ymmärryksen käyviä tekoja, mm. helluntalaisten rukouskampanjassa tavoitteena on muuttaa Kainuun Alkot Herran huoneiksi. Alkot merkitään karttaan ja pareittain rukoillaan asian puolesta. Helluntaiseurakunnan aktiivijäsen Virpi puolestaan huokailee laskujen paljoutta ja rukoilee: ”- Rukoilin tässä laskuja läpi, Virpi selitti Elsalle ja Talville, kun peruutti ulos pihasta”.

Lukiovuosinaan Elsa kokee herkän romanssin uskossa olevan kauniin Benjaminin kanssa. Suhde kuitenkin päättyy osittain siksi, että uskonto ei salli esiaviollisia seksuaalisia suhteita. Lakkiaisten jälkeen kirja kuljettaa Elsan Bogotaan Kolumbiaan kielikurssille ja sitten yliopistoon. Elsan uskonto alkaa horjua samalla kun hän harjahtelee uskoon tulleen, sissien vankina olleen Manuelin ja kiihkeän Santiagon välillä.

Kirjan rakennetta on helppo seurata: joka toinen luku kertoo Elsan Kainuun vuosista päättyen lakkiaisiin ja joka toinen luku puolestaan Bogotan sykkivistä kaduista. On oletettavaa että Bogota on Törmälehdolle tuttua aluetta, niin vahvaa on Bogotan kuvaus. Lukiessani mietin, olisiko kirja toiminut paremmin jos ensin olisi selkeästi ollut Kainuu-jakso ja sen jälkeen Bogota-jakso, niin erilainen oli ympäristö ja niin erilainen oli myös Elsa. Törmälehdon kaunis kieli kuljettaa kirjaa hyvin. Erityismaininnan ansaitsee kirjan kaunis kansi. Kirjan nimi tulee Jesajan kirjasta (54 luku. 10 jae): Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Tämä on Törmälehdon ensimmäinen kirja. Uskon ja toivon, että saamme kuulla hänestä vielä. Matkustaisin mielelläni Törmälehdon kanssa Bogotan kaduille kokemaan kiihkeää ja hehkuvaa kolumbialaista ilmapiiriä.

Arvostelukappale

Syksyinen päivä

Ollaan jo keskiviikkoillassa, eli nopeasti on alkuviikko mennyt. Eilen oli sateeton aamupäivä, eli heti kamera kainaloon ja Pielisjoen varteen kuvaamaan. Ja kaunistahan siellä oli.

Syksyn värejä mutta ei ruskavärejä

Sorsia oli, muita lintuja ei näkynyt.

Hienosti ovat kivet sammaloituneet.

Pielisjoki

Pielisjoki

Sillalta kuvattu

Rantakivetystä

Ruskan värejä piti tulla hakemaan omasta pihasta. Tässä nauhuksen lehti.

Meillä on Joensuussa menossa tosi iso työmaa, kun tähän rakennetaan eritasoliittymää, johon sisältyy kiertoliittymä. Lisäksi tänne tulee siltoja ja alikulkusiltoja. - Nyt väliaikaisratkaisut ovat aika hankalia.

Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille!

Viikonloppu hurahti nopeasti

Niin sitä ollaan jo sunnuntai-illassa. Viikonloppu hurahti nopeasti, niin nopeasti etten ole käynyt laisinkaan täällä blogimaailmassa, joten kommentoiminenkin on jäänyt. - Menin heti aamulla kuvaamaan puutarhaan, kun aamun kosteus oli niin kaunista sateen jälkeen.

Saa nähdä, ennättääkö tämä ruusu aukeamaan.

Seitti karviaismarjapensaassa

Syysvärejä kielon lehdissä

Krassit ne vain kukkivat.

Tämä kuva on tässä vain siksi, että eilen paistoi muutaman tunnin aurinko. Se on ollut aika harvinaista herkkua tänä syksynä.

Viikonloppuna oli Joensuussa kirjallisuustapahtuma. Hyvää ohjelmaa oli. Tässä Virpi Hämeen-Anttila. Hän on etsinyt kadonnutta 20-lukua Björk-dekkareissaan.

Kesä on mennyt ja on taas aika osallistua mm Naisten Pankin toimiin. Pidimme palaveria ja suunnittelimme syksyn toimintaa. Tässä keittokirjaan liittyviä kortteja.

Tämä uusi Ilosaaren silta on niin kaunis että sitä tulee kuvatuksi useinkin kaupungissa käydessä.

Tässä kauniissa ympäristössä on Joensuun hautausmaan uurnalehto. Siellä lepää rakas Kristamme. Saatan käydä haudalla useammankin kerran viikossa. Suru ei ole vielä hellittänyt. Pyrin tekemään surutyötä monella tavalla. Ensi viikolla alkaa sururyhmä, jonne menen. Kirjoista bloggaaminenkin on osa surutyötäni.

Tänään kävimme sienessä ja saimme todella ison saaliin rouskuja. Iltapäivä menikin sitten laitellessa sieniä. - Hyvää alkavaa viikkoa ruusun kiulukan kera!