Jussi Adler-Olsen: Pullopostia

 Jussi Adler-Olsen: Pullopostia. 2014. Gummerus. Alkuteos: Flaskepost fra P. 2009. Kääntäjä: Katriina Huttunen. 551 sivua.

Isä ja äiti olivat puhutelleet häntä kolmeen vuoteen vain silloin kun oli pakko. He eivät nähneet hänen ponnistelujaan, eivät huomanneet kun hän yritti miellyttää heitä rukouskokouksissa. Heille hän oli vain Chaplin-niminen Saatanan peili eikä mitään muuta. Oli täysin yhdentekevää, mitä hän teki ja keksi.

Jostakin syystä minulta on jäänyt Pullopostia lukematta, vaikka olenkin lukeutunut Adler-Olsenin fanittajaksi kahden aikaisemman kirjan perusteella (Vanki v. 2012, Metsästäjät v. 2013). Oli suorastaan ihana palata muutaman vuoden jälkeen Tanskaan rikospoliisin apulaiskomisario Carl Morckin Osasto Q:n seuraan. Morckin tausta tulee tässäkin kirjassa useamman kerran esille: Morck oli ollut maineikas poliisi mutta työtehtävissä ollessaan luoti osui häneen ja yksi hänen kollegoistaan kuoli ja toinen haavoittui. Töihin palattuaan Morck siirretään uuden Osasto Q:n johtajaksi. Morckin tiimi Osasto Q:ssa koostuu kolmesta henkkilöstä: johtajana on Carl Morch ja apulaisina hänelllä on monitaitoinen, omalaatuinen iranilainen Assad sekä persoonallinen Rosa. Osaston tehtävänä on ratkoa vanhoja ratkaisemattomia rikoksia.

Nyt Osasto Q:n tehtäväksi tulee selvittää vanha pulloposti, joka sisällä on selkeä avunpyyntö. Onko avunpyyntö totisinta totta vai vain pikkupoikien pilaa? Osasto Q lähtee selvittämään arvoitusta ja saa selville, että viestin oli kirjoittanut verellä toinen tappouhkan alaisista veljeksistä, jotka kuuluivat Jehovan todistajiin. Eikä tämä tapaus ollut ainoa. Morck apulaisineen joutuu samanaikaisesti selvittämään murhapolttoja, joten Osasto Q:n tiimi on totisesti työllistetty.

Kirja on mielenkiintoisesti rakennettu. Lukija tietää jo kirjan alkuvaiheessa, kuka on murhaaja, mutta lukijaa pidetään kuitenkin jännityksessä aivan kirjan loppuun saakka. Mitä erilaisimmat uskonlahkot tulevat kirjassa esille, kun etsitään murhaajaa. Kirjan ote eri uskontoja kohtaan ei ole tuomitseva; ne kuuluvat luontevasti kirjan juoneen. Samalla lukijallekin tulee pohdittavaksi ankarien ja väkivaltaisten vanhempien vaikutus lasten myöhempään elämään. Pidän Adler-Olsenin tavasta kirjoittaa jännityskirjoja. Kirjoissa on todellakin otteessaan pitävää jännitystä, mutta kirjoissa saa myös nauraa. Morckin ja Assadin keskinäinen sanailu saa lukijan hyvälle tuulelle.

Pullopostia palkittiin Lasiavain-palkinnolla vuoden parhaana dekkarina. Saamme nauttia Osasto Q:n seurasta myös tulevina vuosina; kirjailija on luvannut kirjoittaa sarjaan kymmenen osaa. Nyt yöpöydälläni odottaa uusin Adler-Olsenin Vartija, joten jännitystä on taas luvassa.

”Mitä me teemme Yrsan ja Rosen kanssa?” Assad kysyi. ”Emme mitään. Yritetään vaan elää sen asian kanssa.” Assad nyökkäsi. ”Yrsa on kolmikyttyräinen kameli,” hän sanoi. ”Mikä?” ”Niin sanotaan siellä, mistä olen kotoisin. Siis vähän omalaatuinen. Vaikea ratsastaa mutta hauska katsoa.” ”Tosiaan, kolmikyttyräinen kameli. Se kuulostaa siivommalta kuin skitsofreeninen.”