Jussi Adler-Olsen: Vartija – Osasto Q vauhdissa jälleen

Jussi Adler-Olsen: Vartija. 2017. Gummerus. Tanskankielinen alkuteos Den granselose. Suomentanut Katriina Huttunen. 570 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Carl tunsi pulssinsa kiihtyvän. Sitä tapahtui silloin tällöin kun rikostutkinta eteni uudelle tasolle. Hän hymyili itsekseen. Tätä vartenhan hän eli ja hengitti. (s. 114)

Vartija on Adler-Olsenin kuudes suomennettu kirja. Ennen Vartijaa me Adler-Olsenin fanit olemme saaneet seurata Osaston Q:n toimia kirjoissa Vanki, Metsästäjät, Pullopostia, Tapaus 64 ja Poika varjoista. 

Vartija-kirjassa Jussi Adler-Olsen pitää lukijaa jännityksessä kirjan loppusivuille saakka, kun Osasto Q selvittää 17 vuoden takaista rikosta. Kauniin ja suositun Alberte Goldschmidin ruumis oli löydetty korkealta puun oksalta. Tämän rikoksen Osasto Q saa selvitettäväksi. Vihjeet vievät Osasto Q:n lopulta keskukseen eli uskonnolliseen Luonnonabsorptioakatemiaan. 

Koko maailma odotti, että tämä keskus alkaisi levittää sanomaa, niin että kaikki uskonnot yhdistyisivät ja maailma eläisi taas rauhassa. (s. 504)

Keskuksen eli Luonnonabsorptioakatemian johtajana toimii kaikkien naisten ihailema Atu Abanshamash Dumuz. Tutustumme myös Atun oikeaan käteen, naisystävään, Atun lapsen tulevaan äitiin eli Pirjoon. Pirjo on suomalainen, kotoisin Tampereen läheltä. Välillä kirjassa liikutaan Lontoossa Wandan ja Shirleyn seurassa, jotka molemmat päätyvät sitten keskukseen. Kirjassa on sivuja 570, ja lukija – ainakin minä – on varma murhaajasta jo sivulla 177. Mutta lukija on väärässä, murhaajaepäilyt vaihtuvat vielä monta kertaa. Loppu on yllätyksellinen.

Ja sitten tapahtui jotakin irvokasta. Carl tiesi, että ei unohtaisi sitä koskaan. Nainen tuijotti vainajaa ja purskahti nauruun. Hän nauroi niin hallitsemattomasti ja raikuvasti, että kaikki pysähtyivät ja jähmettyivät aukiolla. (s. 528)

Kirjassa on hyvä ja jännittävä juoni, mutta parasta on kuitenkin Osasto Q:n henkilöt.

He olivat tehneet töitä yhdessä melkein seitsemän vuotta, ratkaisseet useita rikoksia, ja silti heidän silmänsä loistivat edelleen innosta. (s. 101)

Henkilöt ovat niin sympaattisia. Jännityksen lomassa lukija saa nauttia Assadin ja Carlin sanailusta, jolle ei voi muuta kuin nauraa.

”Oletko koskaan ollut vastatuulessa mahavaivaisen kamelin takana, Carl?” Assad kysyi nuuhkaistuaan. Carl pudisti päätään mutta ymmärsi mitä Assad tarkoitti. (s. 108)

Assadin menneisyys alkaa pikkuhiljaa paljastua; tässä kirjassa selvisi ainakin se, että nimi Said liittyy jotenkin hänen menneisyyteensä. Rose on kirjassa entistä sympaattisempi. 

Osasto Q kykenee selvittämään vanhoja rikoksia, tässäkin kirjassa oli kysymys 17 vuotta vanhasta rikoksesta. Olof Palmen 31 vuotta sitten tapahtunut murha on edelleen selvittämättä. Annettaisiinko Palmen rikoksen selvittäminen osasto Q:lle?

Ja juuri sillä hetkellä kun todellisuus avautui ja hänen sydämensä vihdoinkin antoi periksi, hän muisti myös rysähdyksen kun auto osui häneen, murskaantuvien luiden ja katkeilevien oksien äänen, kohtaamisen joka… (s. 8)