Katriina Ranne: Miten valo putoaa - taitavaa sanankäyttöä

Katriina Ranne: Miten valo putoaa. Gummerus. 2017. Kannen suunnittelu Laura Noponen. 176 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

Sillä valo on näkymätöntä, mutta se ei ole ei-mitään. (s. 175)

Kiinnostuin Katriina Ranteen kirjasta takakannen kuvauksen ja Lontoo -Bulgaria akselin perusteella. Kirjoja valitessani mietin, olisiko kyseinen kirja sopiva luettavaksi seniorilukupiirissämme. Tätä pohdin myös tämän kirjan kohdalla.

Lala pakenee rautaesiripun takaa, Bulgariasta, 1980-luvulla. Belgian ja Ranskan kautta hän päätyy siivoojaksi Lontooseen. Vaikka Bulgariassa oli ollut köyhää ja peruselintarvikkeista oli ollut puutetta, Lala kaipaa kuitenkin bulgarialaista yksinkertaista peruselämää.

Kurjuudesta huolimatta Lalan ympärillä oli paljon sellaista mitä hän oli huomaamattaan syvästi kaivannut. Kaduilla kävelevät vuohet ja hevoset, hevoskärryjen kolina, laventelipeltojen tuoksu, kiviset sillat, vanhojen naisten puiset kävelykepit joilla he välillä antoivat pontta sanoilleen, kun he juttelivat kadunvarsien puisilla penkeillä auringonlaskua odotelleessaan. (s. 112)

Jo Bulgariassa Lala etsi valoa, jonka hän toivoi vangitsevansa isältä saadulla kamerallaan. Valon etsintä jatkuu vielä Lontoossakin, mutta kaipuu Bulgariaan jatkuu. Lalan integroitumisvaikeudet Lontooseen tuovat väistämättä mieleen maahanmuuttajien sopeutumisongelmat yleensäkin.

Lala ei lähtiessään edes katsonut kunnolla paikkaa jonka jätti taakseen. Jos hän olisi tiennyt ettei palaisi yhdeksääntoista vuoteen ja silloinkin saapuisi maahan jota ei enää tuntisi omakseen, hän olisi katsonut kaikkea ympärillä olevaa niin hartaasti ettei olisi liikahtanut tuntikausiin. (s. 63-64)

Aaro puolestaan on eläkkeellä oleva suomalainen fyysikko, Porttipahtaalta kotoisin. Hän on ollut avioliitossa voimakastahtoisen Vaulan kanssa, joka hänkin oli fyysikko.

Jo ensimmäisenä syksynä yliopistolla Aaro tajusi, että nainen, josta hän toivoi vaimoaan, oli omavaloinen. Hän oli kuin hehkulamppu, aina syttyvä idea, näkymätön palo tietää kaikki, sisäänrakennettu varmuus. (s. 81)

He muuttavat Lontooseen. Vaula kuolee harmittoman rutiinileikkauksen yhteydessä. Aaro on yksin ja yksinäinen. Hän jatkaa tutkimusaiheiden tutkimista yhä edelleen Vaulan kuoleman jälkeen.

Lalan ja Aaron tiet kohtaavat Tescon ilmoitustaulun kautta. Siitä alkavat heidän kohtaamisensa, mutta ne tapahtuvat vain kirjeitse. Kirjeissä he tilittävät tunteitaan ja ajatuksiaan ventovieraalle ihmiselle. Ehkä ventovieraalle ihmiselle avautuminen on helpompaa ja omia salaisiakin asioita voi helpommin tuoda ilmi. Kirjeet ovat molemmille kovin odotettuja.

Hän (Lala) oli kiintynyt myös fyysikkomiehen kirjeiden vaimeaan tuoksuun. Hän huomasi muutenkin jo odottavansa niiden saapumista, nautti varmuudesta jolla tiesi niiden saapuvan pari kolme päivää sen  jälkeen kun oli postittanut pikkuhousunsa. (s. 65)

Ranne on kirjoittanut tämän kirjan taidokkaasti ja kauniisti. Tuntuu, että kirjaa tulee pitää käsissä hellien ja varoen, jottei hellävaraisella kirjoitusotteella kirjoitettu kirja vaurioidu. Kieli on kaunista ja kevyttä, sanavalinnat huolella valittuja ja tekstin kulkuun sopivia. Liekö valo se elementti, joka antaa kirjalle keveyttä ja haurautta. Ranne kuvaa taidokkaasti Lalaa ja Aaroa henkilöinä.  Myös kirjassa esiintyvät sivuhenkilöt tulevat sympaattisuudessaan läheisiksi lukijalle. Kirjan rakennetta on helppo seurata; joka toisen luvun hän on Lala ja joka toisessa puolestaan Aaro.

Rakkaus vaimoon oli valo jonka varassa Aaro näki maailman. (s. 118)